sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Vapaa aihe
Loppuvuoden on aihe vapaa, postaile vaikkapa viimeisin työsi siilitovereiden ihasteltavaksi! :)
tiistai 27. syyskuuta 2011
Lokakuun ja marraskuun aihe: Fiktiivistä historiaa
Lehdet puista havisee mutta nyt lokakuussa ei historia havaja vaan kirjoitetaan (tai paremminkin piirretään) uudestaan:
Valitse tapahtuma, ilmiö, henkilö tai esine historiasta ja lisää tulkintaasi yllättävä fiktiivinen elementti tai juonne. Mitäpä jos...
Työn iloa! :) Ei vielä mennä hibernoimaan!
Ps. kuvia aiemmista aiheista voi hyvin postata vaikka kuukausi vaihtuukin, ei se oo niin justiinsa.
Ps.II Jatketaan tämän aiheen voimassaoloaikaa ainakin vielä marraskuu.
Ps.II Jatketaan tämän aiheen voimassaoloaikaa ainakin vielä marraskuu.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Satumainen jumalhahmo
Viimeinen otos filmikelasta tuntemattomaksi jääneen järven rannalta vuodelta 1923. Filmin kuvaajan uskotaan olleen salaperäisesti kadonnut folkloristiikan tutkija, joka 20-luvun alussa teki tutkimusryhmänsä kanssa Japanin Kyūshūn saaren eteläisimpään kolkkaan suuntautuneen retken tarkoituksenaan tallentaa alueen kansanuskomuksia ja perinteitä. Tutkimusryhmän tavaroita löytyi viitisen vuotta myöhemmin leviteltynä lähes kolmen kilometrin mittaiselle metsäalueelle. Kuvanauhaa tutkittiin suurella mielenkiinnolla ennen toista maailmansotaa sillä monet uskoivat ryhmän ikuistaneen selluloidille veden pintaa hipoen lentävän Ittan momen jumalhahmon, tosin monet vakavasti otettavat tutkijaryhmät pitivät filmin naarmuuntumista ja kollegoiden vilkasta mielikuvitusta syynä nauhalla nähtävään ilmiöön.
Suurta suosiota saavuttanut filminpätkä painui kuluvien vuosikymmenien aikana unohduksiin ja tällä hetkellä nauhan olinpaikasta ei ole tietoa. Ainoa vuoden 1923 ilmiöstä todisteeksi tahi kuriositeetiksi, tarkastelijan tulkinnasta riippuen, on filmin viimeisestä ruudusta tehty kuvajäljennös.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Aikamatkaaja 4011
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Syyskuun aihe: Satumainen jumalhahmo
Edit: siiliparoilla tuo sisälukutaito joskus heittää! Tässä korjaus siis aiheeseen; Syyskuun aiheessa kyseessä on Satumainen jumalhahmo (kiitokset Gubbe ja Eba hienosta aiheesta!)
Postaile tuttuhun tapaan tuotoksesi syyskuun aikana. Jännityksellä odotamme millaisia satusetiä ja -tätejä siileistä löytyykään!!
Postaile tuttuhun tapaan tuotoksesi syyskuun aikana. Jännityksellä odotamme millaisia satusetiä ja -tätejä siileistä löytyykään!!
maanantai 29. elokuuta 2011
Aikamatkaaja 4011
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Syyskuun aihe
Näin sitä ajassa matkataan kohti syssyä ja vaikka ei ihan kuun vimosella viikolla olla laitetaan äänestys syyskuun aiheesta käyntiin.
Tuttuun tapaan ehdota mieleistä tahi mieleisiä aiheita, voi olla että keitetään kokoon yhdistelmäaihe ehdotetuista tai sitten mennään yhdellä, sitähän ei koskaan tiedä mitä pujahtaa siileille karvaiseen kalloon. :)
Aikamatkustaja 4011 (se on melkein kuin myrkytystietokeskuksen puhelinnumero) teokset ovat kuun loppuun mennessä tervetulleita ja piikeissä on semmoinen kutina että ensi viikolla niitä nähdään enemmänkin! Pitäkää siis siilit viileissä (mutta hylaversiona kiitos!) Piirustelun ja luomisen iloa!

maanantai 8. elokuuta 2011
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Elokuu: Aikamatkaaja 4011
Elokuun aiheena on synteesinä kahdesta mainiosta ehdotuksesta 'Aikamatkaaja 4011'. Viitanneeko lukusarja matkalaisen lähtö- vaiko saapumisaikaan vai onko kyseessä jotkin ihan muut koordinaatit? Toteutustapa jälleen vapaa ja postailkaa työt tuttuun tapaan. Aikaa on elokuun ajan. Taiteiluintoa!!
torstai 28. heinäkuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Elokuun aihe
Hienosti saapuu Syvyyksien kauhuja tänne siilipiiriin, iso peukku! Nyt kuun vaihdetta lähestyessä voisi olla sopiva ajankohta alustella elokuun aihetta. Kerholaisten harmajan massan laareista löytyy varmasti jännittäviä ja sormenpäitä kutkuttelevia aiheita ikuistettavaksi. Ehdotelkaa tähän vastauksena aiheita/teemoja tahi visaisia visuaalisia pulmia ensi kuun piirustustehtäväksi, master siilit poimivat niistä sitten enempi vähempi randomilla uuden aiheen heti elokuun ekaksi päiväksi!
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Syvyyksien kauhu
maanantai 25. heinäkuuta 2011
torstai 21. heinäkuuta 2011
torstai 7. heinäkuuta 2011
Heinäkuu: Syvyyksien kauhu
Eka siilikerhon piirrustustehtävä on seuraavanlainen:
Syvyyksien kauhu!
rajoitukset: sinisen ja vihreän värin käyttö kielletty! Ei myöskään saa piirrellä muinaisia.
rajoitukset: sinisen ja vihreän värin käyttö kielletty! Ei myöskään saa piirrellä muinaisia.
Aikaa ompi heinäkuun ajan polttaa siilitoverien verkkokalvoille ikuistus syvyyksien julmasta kauhusta. Tyyli ja toteutustapa aivan vapaa, postaile valmis teos sitten tänne muiden ihailtavaksi!
Kampai!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)